Vuosi 2008 on vaihtunut parisen viikkoa sitten, joten lienee aikakin jo päivitellä sivuja pikkuhiljaa uusiksi.

Uusi vuosi toi mukanaan siis uudet sivut, tai pikemminkin uuden ulkoasun vanhoille sivuille. Jotain muutakin uutta kehiteltävä, joten kai sitten mekin voisimme harkita blogin hankkimista ja muistaa siihen jopa kirjoitellakin ahkerasti..?

Vuosi 2008 tuonee mukanaan paljon muutakin kuin vain uudet sivut ja blogin, näin ainakin toivomme kovasti, koskaanhan ei tosin voi tietää mitä sitä edestään löytääkään.

Katsaus menneeseen vuoteen harrastusrintamalla näyttää ihan hyvälle:

Niken kanssa pääsimme vihdoin ja viimein mukaan mejä-kokeeseen, mainetta ja kunniaa siitä ei liioin tullut, mutta kokemusta sentään roppakaupalla nollatuloksen kera toukokuun lopulla Ristiinasta.

Treenasimme kovasti koko vuoden, mutta kisapaikkaa meille ei toiste suotu, vaan emme lannistu ja toivomme että päästään tänä vuonna jatkamaan kisaamista.

Kävimme vain 11 näyttelyä koko vuonna Niken kanssa, niistä parhaimpia menestyksen hetkiä oli ehdottomasti syyskuun ensimmäisen viikonlopun Pietarin reissu, valiotittelin lisäksi sijoituimme ryhmässä toiseksi!

Kahta näyttelyä lukuunottamatta saimme aina erin joko sijoituksilla tai ilman, yhteensä 7 pu-sijoitusta ja näistä 3 kertaa rop ja kerran vsp. Ruusukkeita seinälle kertyi Pietarin saaliiden lisäksi yksi vara-cacib.

Uuke aloitti myös näytelmissä käymisen. 9 kertaa kehässä pyörähdimme, niistä 3 kertaa pentuluokassa tuloksena rop-pentu. 5 kertaa saimme eh:n, näistä neljästi sijoittuen luokassakin. Isänpäivänä Uuke repäisi ja oli Valkealassa rotunsa paras ja saaden ekan sertinsä!

Tavoitteet täytyyi siis siltä osin, Uukelle oli tavoitteena eri ja ehkä serti, molemmat tuli. Nikelle titteli ja sekin saatiin.

Uuke nuuhkutteli myös verijälkeä kovasti ja treenasi taippareita varten.

Vuosi 2008 ja tavoitteet:

Asetamme myös tälle vuodelle tavoitteita, ihan omaksi iloksemme :)

Nikelle yksi valiotitteli lisää, se tietää siis reissaamista jonnekin päin maailmaa, minne - sitä emme vielä ole ajatelleet.

Nikelle yksi mejä-koe ainakin, tulosta emme lähde suoraan hakemaan vaan hyvää jäljestystä ja kivaa yhdessä oloa.

Uukelle yksi serti olisi ihan passeli, emme kuitenkaan kierrä kauheasti kehissä tänä vuonna muiden kiireiden vuoksi, joten valiota varten olisi kiva saada yksi serti vielä ja sitten yli 2-vuotiaana se kolmas.

Uuke menee myös taippareihin, koska ja minne, sitä en vielä ole ajatellut sen enempää, mutta mennään kyllä jos sopiva sattuu kohdalle.

Uuke aloittaa myös mejä-treenauksen enemmän tosissaan ja pyörittelee päässään josko syksyn tullen kävisi yhden kokeenkin tunnelmia haistelemassa.

Itselle tavoitteeksi on asetettu kasvattajanjatkokurssin läpäiseminen, saa nähdä kuinka siinä käy ;)