Erittäin aurinkoista kevät päivää kaikille!

Lenkkeiltiin poikien kanssa metsässä ja pellolla vajaan tunnin verran aamuauringossa, tuoreita pupun jälkiä haistellen, muutamalle linnulle antoi pojat kyytiä ja pitipä noita oraviakin taas haukkua kun puussa säkättivät kiukkuisesti.

Lenkin jälkeen otin Uuken kanssa pari kertaa variksen noutoa, valitettavasti kameraa en ottanut mukaan, mutta todella vauhdikasta toimintaa se on yhä. Tartteisi saada vain kohta uusi varis, entinen on kokenut jonkin asteista sulkasatoa.. (Pia, *vinkvink*, uutta kaivataan :D)

Teinpä sitten aikani kuluksi tuonne puuterilumen sekaan jäljenkin hirven jalalla, nuuskutin toimi vaikka pitkä katse tulikin oudon emännän suuntaan kun jälkeä ajettiin TALVELLA, no se olikin vain lyhyt muistin virkistys molemmille (tietysti eri jäljet eri paikkaan ja vuorotellen ajot)

Kesän jälkikisoja odotellaan kovasti, kunhan lumet sulaisi pääsisi treenaamaan mejän parissa sitten oikeasti, eikä tartteisi kuivaharjoitella vain. Tarkoitus olisi päästä molempien kanssa kisaamaan, eli Uukellekin se koetos on toivottavasti edessä tänä vuonna. Taippareita unohtamatta :)

"Harmi" ettei ole tuossa tiellä jäänyt nyt taas jäniksiä auton alle, oltaisiin kaivattu treeneihin kaatoa..puput on siis viisastuneet sitten syksyn eivätkä hypi tiellä tuon tuosta.. Toisaalta hyvä, toisaalta ei, me kun tarvittais niitä kans..