Vihdoin ja viimein sää suosi sekä kaupan pakastealtaasta löytyi verta, jotta päästiin ahkeran harjoittelun makuun :)

Aamusta tein ensiksi Nikelle jäljen, pituutta näin ensi alkuun harjoitteluna vain parisen sataa metriä, jonne mahdutin yhden makauksen. Ajetaan se vasta huomenna, toiveena että tuolta taivaalta tuo tihkuaminen muuttuisi kunnon sateeksi ja tekisi jäljestä vetisemmän.

Heti perään tein Uukelle jäljen, pituutta vain n.50 metriä, eihän raukka ole oikein edes vielä tutustunut lajiin. Ajettiin se tuoreeltaan, alku meni touhottaen useamman metrin ajan laajaa sik-sakkia, kunnes ennen puoltaväliä tajusi mistä tässä olikin taas kyse, lopun ajoi häntä heiluen tasaisen varmasti, kaatona ollutta sientä lutkutti kovasti ja luovutti tällä kertaa ekalla käskyllä sen poiskin.

Nikke aloitti hirmuisen piippailukonsertin jo eilen kun näki että pullo otettiin sulamaan, asiaa ei auttanut yhtään se kun näki aamusta samat vermeet ja kun lähdin metsään yksin! Niin ja sitten vielä Uuke pääsi eka hommiin. Meillä on nyt seuraavan vuorokauden ajan hyvin levoton ja innokas koikkeri ;) Monta kertaa käynyt tökkimässä emäntään vauhtia, mutta ei, kun vasta huomenna mennään.. Ainakaan ei ole jäänyt epäselväksi mitä Nikke touhusta ajattelee :D

Jahka tässä päästään taas treenien makuun tarttee katsella kesän koekalenteria että missä käytäisiin kokeilee onneamme. Uuke saa odotella vaan taippareita, mejässä kisaamme vasta kun tuo alkaa tajuta homman päälle paremmin, nuoruuden intoa on toistaiseksi liikaa. Saattaa olla etä Uuken kanssa kisaamme vasta vuoden päästä.

Eilen tehtiin lenkit molempien koirien kanssa yksinään. Nikke kun on lenkeillä sellainen haaveilija ja nuuskija, on vauhti Uuken kanssa välillä liian kovaa.

Suuntasimme Niken kanssa metsään ja erään joen varteen joka käveltiinkin lähes päästä päähän, virtaus oli liian kova kahlailuun joten Nikke tyytyi sitten mutaojiin ja muihin lätäköihin joissa kaiveli ja läträsi muuten. Myös parit hepuloinnit käpyjen kanssa kuuluivat ohjelmaan. Lenkki ei ollut pituudella huimattu, aikaakin meni vain puolisen tuntia, mutta Nikke on aina tykännyt enemmän nuuskuttelutouhuista ja niimpä siksi tänään toteutettiin sitten sellainen lenkki.

Kotiin kun päästiin tein koiran vaihdon ja suuntasimme Uuken kanssa eri suuntaan järven rantaa kohti, jossa Uuke kävikin sitten uimassa..

Muutaman noudon teimme vedestä, kun ei ollut tiedossa onko jäitä vielä vai ei, en ottanut noudettavaa mukaan joten teimme noudot sitten kuusen- ja männyt kävyillä.. Ei näyttänyt ainakaan vauhtia hidastavan, Uuke kun tietää tasan tarkkaan mitä se sana "käpy" tarkoittaa ;) Viisi-kuusi noutoa komeiden loikkien kera tehtiin ja sitten lenkkeiltiin kotiin takaisin. Pettynythän tuo oli kun leikit jäi kesken, mutta vesi on vielä sen verran kylmää etten antanut läträtä kauaa.

Totesin taas kotimatkalla että on noi pojat kyllä ihan eri puusta veistettyjä, eroavat monissa asioissa toisistaan melkoisesti. Omistan siis kirjaimellisesti kaksi erilaista koiraa! Niin ulkoisesti kuin sisältäkin, ei noissa liioin ole yhtäläisyyksiä.

Koetamme suunnata tällä viikolla Uuken kanssa katsomaan mitä ampumaradalla tapahtuu, eipä tiedä poika minne vielä joutuukaan ;) Myös 1.5. on mätsäri jonne mennään kattelemaan koiruuksia, osallistumisemme on vielä arvoitus, saa nähdä millaista säätä on luvassa jne.