Eilinen loppuilta meni vaihtelevissa merkeissä. Molemmat pojat ovat sekaisin innosta kun talossa on TYTTÖ, vaikkakin ikää on se 4kk, se on pojista niin ihana että.. Siitä ollaan mustasukkaisia ja riitakin saatiin aikaan eilen. Molemmat tulee W:n kanssa toimeen erikseen mitä parhaiten, mutta yhdessä ei voida leikkiä tai olla, se ei passaa alkuunkaan. Nikke luovutti ja vetäytyi omiin oloihinsa (jota kuvittelinkin sen tekevän, mutta aiemmin jo), eli se halusi nukkua illan eteisessä. Ulkoilut onnistuu kolmestaan kyllä, mitä nyt vähän on innokkaita neniä liikaa ympärillä kun TYTTÖ pissii.. huoh!

Yö meni hyvin, johtuen siitä että neiti laitettiin poikien isoon metallihäkkiin nukkumaan. Voi parkaa, kun on tottunut sängyssä nukkumaan. En vaan uskalla toisen olla vahtimatta ettei mitään vaan satu, sen verran utelias tyttönen on. Häkissä nukkuminen onnistui todella hyvin, siellä oli pehmeää ja ihanaa, kauhean mylläämisen jälkeen uni siellä maistui leppoisasti ja nukkuihan tuo siellä jo aiemminkin kun häkin ovi oli auki. Illalla yhdentoista maissa nukkumaan ja aamulla herätys tuli vähän ennen seitsemää.

Tarpeita on tehty ulos sekä sisälle, paperille ei osuta mitenkään päin vaan matoille se on tehtävä. Onneksi nuo pissit on niin pieniä, että ei se menoa haittaa - kuivaillaan pois ;)

Harmittavasti pakkasta on vielä reippaasti yli -10, taisipa olla -15 kun herättiin, ei päästä ihan vielä pikkuisen kanssa lenkille, tassut paleltuu :(

Mutta on se vaan suloinen ja reipas! ;)