Jotta elämä ei vaan pääsisi yhtään vieroittumaan koiramaisesta touhuilusta oli eilen vuorossa Suur-Savon kennelpiirin näyttelytoimikuntien kokous. Siellä vierähti parisen tuntia, koskien lähinnä Mikkeli KV 2009 mutta myös muitakin alueen näyttelyitä. Paikalla oli viitisenkymmentä eri yhdistysten edustajaa kuka mistäkin päin.

Paljon oli kivaa uutta infoa, mutta myös yllättävän paljon vanhaa ja tiedossa ollutta. Eli vaihtelua oli takuulla monelle :)

Viikonloppuna oli koikkereita esillä monessa näyttelyssä ympäri maata, monta sertiä meni jakoon ja mikä parasta monta ryhmässä sijoittunuttakin tuli! Vetskuissa parit bis-sijoitukset ja mikä parasta Kajaanin ryhmiksessä Ronja (Cavalriina´s Ronja Ragazzi) oli RYP1, BIS-1!!! Teki siis suomalaista kooiker-historiaa samalla. Onnea Ronja & Riitta & Tiina!

Kaikesta huolimatta henk.koht. parhaimmasta tuloksesta vastasi Kida olemalla Pyhäjärvellä PN1, SERT & VSP :) Onnea Kida & Riika ekasta sertistä, kaksi enää ja tyttönen on valio!

Kaiken ilon keskelle mahtuu myös paljon surua, eräs läheinen tuttu kasvattaja menetti kaikki odotetut koiranpennut ennen syntymää (ulkoisen syyn takia - tulehdus, myrkytys tms) onneksi emä voi hyvin. Voimia surun keskelle!

Toinen suru-uutinen kantautui heti aamutunneilla kauempaa. Kovasti ulkomailta odottamani sijoitusnarttupentu ei saavu vieläkään ilostuttamaan minun & sijoituskodin päiviä, sillä emä pentuineen menehtyi hetkeä ennen pentujen syntymää ja laskettua-aikaa :( Kyllä elämä on joskus kohtuuttoman kurjaa ja kovaa! Pentue oli hyvin odotettu monelle, etenkin kotimaassaan ja myös Suomessa meille. Raskainta asiassa on menettää myös emä, jonka ekoista pennuista oli kyse. Äkillinen, pennuista johtumaton syy, iski arvaamatta ja voin vain arvailla miltä kaikki siellä meren takana tuntuu :(

Niinhän se on, että jos on jotain ilo, niin heti tapahtuu jotain huonompaakin. En tiedä uskaltaako kohta iloita mistään ettei vastaavasti tapahdu jotain huonoa. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu, vaikkei kaikista siltä tunnukaan..ja huomenna on TAAS asunnonnäyttö edessä, josko vaikka kohta olisi meidän vuoro saada kämppä Jyväskylästä?